Mistä kaikki alkoi?

Lihamestarin tutkinnon jo vuonna 1976 suorittanut toimitusjohtajamme Ole työskenteli tuotekehittäjänä ja myyjänä pietarsaarelaisessa lihajalostusyritys Oy Snellman Ab:ssä, joka aloitti ensimmäisenä Suomessa kebabvartaiden tuotteellisen valmistuksen.

30 vuoden kokemuksen liha-alalta hankkinut Ole uskoi kotimaiselle kebabille löytyvän myös laajemmin kysyntää ja päätti toimia.

Niinpä hän vuonna 2000 osti Snellmanin kebabvartaiden tuotannon ja perusti Oles Fast Foodin kooten ympärilleen osaavan ja innostuneen tiimin jatkamaan laadukkaiden kebabvartaiden kehittämistä ja valmistusta. Myöhemmin valikoima täydentyi ensiluokkaisista raaka-aineista valmistetuilla naudan täyslihapihveillä, joiden mausta pääsee tänä päivänä nauttimaan ravintoloissa ja grilleissä ympäri Suomen.

Laatuun luottava perheyritys

Tänä päivänä Oles Fast Food on ennen kaikkea perheyritys, jossa suhtaudutaan intohimoisesti lihatuotteisiin. Siksi olemmekin keskittyneet muutamiin tuotteisiin, jotta voimme valmistaa ne päivästä toiseen yhtä laadukkaasti. Toimitamme valmistamiamme hampurilaispihvejä ja kebabvartaita tukkukaupalle, yksityisille elintarviketukkureille sekä suoraan yhteistyökumppaneillemme. Oles Fast Foodissa meitä työskentelee 12 henkilöä.

Modernia lihanjalostusta ammattitaidolla

Olemme myös nykyaikaisilla tuotantomenetelmillä ja -tiloilla varustettu moderni ja jatkuvasti kehittyvä lihanjalostusyritys. Laadunvalvontamme ulottuu koko ketjun läpi aina raaka-aineiden hankinnasta valmiiden tuotteiden toimituksiin asti. Korkean ja tasaisen laadun kannalta merkittävimmässä asemassa on kuitenkin elintarvikealan ammattilaisista koostuva kokenut henkilöstömme. Toimintamme kuuluu Eviran valvonnan piiriin täyttäen kaikki voimassa olevat EU-direktiivit. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 4,5 miljoonaa euroa.

Lupaus #1

PIDÄMME KIINNI KORKEASTA LAADUSTA
Jokaisessa tuotteessamme näkyy sekä ensiluokkaiset raaka-aineet että niiden valmistukseen käytetty ammattitaito. Siksi valikoimme raaka-aineet erityisellä huolella. Laadunvalvontamme ulottuu koko ketjun läpi aina raaka-aineiden hankinnasta ja niiden saapumisesta valmiiden tuotteiden toimituksiin. Lisäksi tarkistamme jokaisen lihaerän rasvapitoisuuden, jotta ne vastaavat lopputuotteen vaatimuksia.

Lupaus #2

OLEMME LUOTTAMUKSEN ARVOISIA
Tuotteemme ovat monen annoksen perusta, ilman niitä ei hampurilainen ole hampurilainen tai kebabannos kebabannos. Siksi toimitusvarmuus on meille tasaisen laadun ohella ensiarvoisen tärkeää.

Lupaus #3

TEEMME YHDESSÄ PARHAAMME
Työtämme kuvastaa intohimo laadukkaita lihatuotteita kohtaan. Lisäksi meitä kaikkia yhdistää vahva elintarvikealan tietotaito ja aito kiinnostus kehittää omaa osaamistaan.