OLE’S JO VUODESTA 2000

Salaisuus todella hyvän ruoan takana.

Pohjanmaalla on pieni alue, jolla on pitkät ruoantuotannon perinteet ja jossa on tehty maailmanluokan ruokaa koko Suomelle. Miten juuri täältä voi tulla niin paljon hyvää?

Kaikki alkaa kotoa, jossa opitaan alusta saakka arvostamaan laadukkaita raaka-aineita ja hyvää ruokaa. Jo alusta saakka ymmärtää yhteyden pellolta pöytään. Hyvä maaperä, hyvä ilmasto, ovat hyvien raaka-aineiden ja ruoan valmistuksen edellytys. Haluamme lisäksi, että tämä yhteys toimii myös toisin päin, todella hyvän pihvin on voitava edistää hyvää maaperää, hyvää ilmastoa, vasta sitten ympyrä sulkeutuu.

Ole’s toimii juuri näin! Kaikki tuotteemme valmistetaan ympäristöä ja ilmastoa kunnioittaen. Nyt olemme päättäneet tehdä vielä vähän enemmän – lanseeraamme ensimmäisen ilmastoneutraalin pihvimme!

Nyt teemme hyvää, joka myös tekee hyvää.

20 VUODEN YMPÄRISTÖTIETOINEN TYÖ JATKUU

Jätä suurempi muistijälki pienemmällä jalanjäljellä!

Jo silloin kun Ole perusti Ole’s Fast Foodin, tiesimme, että hyvät raaka-aineet ovat peräisin hyvästä maaperästä.
Ympäristön kunnioittaminen on meidän itsemme ja yhteisen tulevaisuuden arvostamista.

Vuonna 2015 tehtiin suuri panostus, kun täysin uusi, ympäristöystävällinen tehtaamme rakennettiin. Uusien, energiataloudellisten tuotantotilojemme energiasuunnittelun ovat tehneet ammattilaiset, jotta voimme kaikin tavoin mitata ja vähentää ilmastojalanjälkeämme.

– Otamme talteen tuotanto- ja varastotilojemme jäähdytyksestä jääneen hukkalämmön ja hyödynnämme sen muiden tilojen lämmitykseen. Vanhemmalla tekniikalla ilma olisi päätynyt suoraan ilmakehään.

– Käytämme ainoastaan vihreää sähköä.

– Käytämme ympäristöystävällistä Green Origin -kaasua tuotteidemme pakastamiseen. Lue lisää heidän ilmastotyöstään osoitteesta https://teollisuusalat.airliquide.fi/green-origin-ymparistovastuullinen-nestemainen-kaasu-0.

– Pyrimme ottamaan ympäristön huomioon koko ketjussa. Valitsemme muun muassa tavarantoimittajamme huolella ja työskentelemme aktiivisesti löytääksemme uusia tapoja vähentää ilmastojalanjälkeä.

Hyvää jo vuodesta 2000.

LISÄARVO ASIAKKAILLEMME

Voi toki tarjota naudanlihaa ja olla silti ympäristötietoinen!

Ilmasto on jokaisen vastuulla ja olemme mielellämme mukana vaikuttamassa omalta osaltamme. Mutta miksi jättää asia pelkästään itselle, kun voimme tarjota saman mahdollisuuden omille asiakkaillemme ja heidän asiakkailleen? Yhdessä saamme enemmän aikaan!

Kaikki Ole’s tuotteet tuotetaan ympäristöä ja ilmastoa kunnioittaen. Ilmastoneutraaleilla pihveillämme olemme päättäneet tehdä vielä vähän enemmän, ilmastokompensoimalla. Valintaa ei tarvitse tehdä lihan tai ilmaston välillä, voi valita molemmat.

Valitsemalla ilmastoneutraalit pihvimme, ette tarjoa ainoastaan erittäin maukkaita naudanlihapihvejä asiakkaillenne. Tarjoatte samalla heille ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä juuri sen: syödä naudanlihaa ilman ilmastovaikutuksia.

Tarjoa hyvää, syö hyvää, tee hyvää.

NÄIN ILMASTOKOMPENSOIMME

Meidän pihvimme – erittäin maukas & ilmastoneutraali!

Ole’s ei tyydy vain ilmastojalanjäljen pienentämiseen. Ilmastoneutraaleilla pihveillämme olemme lisäksi päättäneet ottaa vastuun tuotteen jäljelle jäävistä ilmastovaikutuksista, ilmastokompensoimalla.

Se tehdään näin: laskemme tuotteen ilmastovaikutukset laskemalla yhteen tuotanto- ja kuljetusketjun päästöt. Tähän kuuluvat varsinaisen tuotteen tuotannon lisäksi myös niin raaka-aineiden kuin valmiin tuotteen kuljetukset keskusvarastoihin. Tähän lasketaan myös raaka-aineet kuten liha, sekä pakkausmateriaalit. Lihasta kompensoimme myös alkutuotannon ja teurastuksen.

Tämän perusteella tiedämme esimerkiksi, kuinka monta puuta on istutettava vastaavan hiilidioksidimäärän sitomiseen, siten että tuotteen ilmastovaikutuksesta tulee neutraali. Gold Standard -kompensaatiolla osallistumme projektiin, joka sitoo tai vähentää hiilidioksidipäästöjä. Lue lisää projektista täältä https://www.goldstandard.org/

Meille ilmastokompensaatio on täydennys jatkuvaan työhömme ilmastojalanjälkemme vähentämiseksi. Kun teemme molemmat, kannamme suuremman vastuun. Teemme luonnosta huolehtimisesta ja ilmastoystävällisten aterioiden tarjoilusta helppoa myös sinulle ravintolan tai grillin omistajana.

Valitse Ole’s ilmastoneutraalit pihvit ja asia on pihvi!

Tuotteen hiilidioksidipäästöt (100%):
  • Raaka-aineet
    • Liha (Alkutuotanto ja teurastus)
    • Pakkaukset
  • Tuotanto
  • Kuljetus
    • Raaka-aineet
    • Valmis tuote keskusvarastoihin
Kompensoidaan 110 %:sesti:
  • Istuttamalla puita
    • Kasvava puu sitoo hiilidioksidia
  • Projekti yhteistyössä Gold Standardin kanssa
    • Safe water access Ruandassa